Jokelan omakotiyhdistys on varsin hyvin verkostoitunut lisätääkseen vaikutusmahdollisuuksiaan, mutta myös saadakseen muiden ideoita käyttöönsä. Yhdistys kuuluu yhtenä monista paikallisyhdistyksistä Suomen Omakotiliittoon, joka palvelee jäseniään valtakunnallisesti. Yhdistys lisäksi Uudenmaan piiriin, jossa jäseninä ovat kaikki Uudenmaan alueella toimivat yhdistykset.
Yhdistys pyrkii läheiseen yhteistyöhön muiden paikallisyhdistysten kanssa, kuten Kellokosken, Hyvinkään ja Hyrylän omakotiyhdistysten.
Jokelan omakotiyhdistys on mukana Jokelan Kansalaispoiston kannatusyhdistyksessä yhdessä 16 muun jokelalaisen yhdistyksen tavoin. Olemmekin yhteistyössä kansalaisopiston kanssa järjestäneet luentoja muun muassa Energia-illan, nopean laajakaistaverkon ja laajakaistan merkityksestä elämiseen (”Kodit digitalisaation murroksessa”.
Yhdistys pyrkii edesauttamaan jokelalaisten asumismukavuutta ja olemmekin vaikuttaneet raideliikenteen kehittymiseen, Tuusulan rakennusmääräyksiin sekä lastenhoidon järjestelyihin alueella. Yhdistys haluaa tuoda esille asukkaiden tarpeita, toiveita ja ongelmia kunnallispäättäjille ja edesauttaa ratkaisujen löytämiseen, jotta omakotiasuminen olisi mahdollista kaikille jokelalisille.
Hallituksen mielestä Jokelassa ollisi mahdollista kasvattaa yhteisöllisyyttä, yhdessä tekemistä sekä talkoohenkeä. Haluamme tukea paikallisten yritysten toimintaa ja tarkoituksena onkin näille sivuille lisätä paikallisnäkyvyyttä. Tutkimme myös mahdollisuutta talkooringin perustamiseen.
Vuoden 2018 aikana uudistimme nettisivujemme rakennetta ja samalla lisäsimme näkyvyyttämme sosiaalisessa mediassa.
Yhdistys on kuitenkin olemassa jäseniään varten – arvostamme uusia ideoita, toimintatapoja ja vaikutusmahdollisuuksia. Kaikki ehdotukset toimintaamme ovat tervetulleita ja toivommekin, että mahdollisimman moni paikallinen asukas liittyisi jäseneksemme. Kasvavalla jäsenmäärällä myös vaikutusmahdollisuutemme kasvavat entisestään.
